Aihearkisto: Vega de San Mateo

Sunnuntainen retki

Mahdollisia mielenkiintoisia tutustumiskohteita ja bussien aikatauluja tutkaillessa huomasimme, että hyvällä suunnittelulla saisimme kaksi mieluisaa paikkaa käytyä yhdessä päivässä. Päiväksi valitsimme sunnuntain, jolloin molemmissa paikoissa vietetään markkinapäivää. Suunnitelma oli siis Las Palmas – Vega de San Mateo – Teror – Las Palmas.
Aamulla kahdeksan maissa kadut olivat vielä lähes tyhjät, kun suuntasimme San Telmon asemalle.

(null)
Noin kolmen vartin mittaisen, lähes kokoajan ylös päin nousevan, bussimatkan jälkeen saavuimme vielä melko rauhalliseen San Mateoon. Kauppahallissakin oltiin vasta availemassa paikkoja.

(null)
Korkealla vuoristossa oli hurrrrjan kylmä ja lämmintä olisi saanut olla enemmän päällä. Tämäkin kaveri oli hakeutunut aurinkoon lämmittelemään, vaikka turkilla paksuutta näytti olevankin ihan kiitettävästi. 🙂

(null)
Hienot oli maisemat ja paljon kauniita taloja ihasteltavaksi.

(null)

(null)

(null)

(null)

(null)
Siinä vaiheessa, kun turistibussit saapuivat ja kadut alkoivat täyttyä ihmisistä, me ja kaksi muuta matkustajaa hyppäsimme (mini)bussiin ja aloitimme matkan serpentiinitietä pitkin kohti Teroria. Tässä välissä oli niiiin uskomattoman hienot maisemat, että ihan sanattomaksi veti. Ja bussikuski muisti tervehtiä jokaista matkanvarrella olevaa paikallista iloisella töötillä ja kädenheilautuksella <3 (null)
Tässä osa Teroria kuvin.

(null)

(null)

(null)

(null)

(null)

(null)

(null)
Lopulta hyppäsimme onnellisena ja hieman väsyneenäkin Las Palmasin bussiin ja jatkoimme huikeiden maisemien ihastelua 🙂

(null)

(null)

(null)