Aihearkisto: Maailma

Nizza

Kaiken kiireen keskellä oli ihana lentää muutamaksi päiväksi Nizzaan. Ennestään tutun kaupungin pyörteisiin oli helppo sukeltaa ja niinpä kolmen päivän aikana aivot saivatkin täydellisen irtautumisen töistä, mikä parhaimmillaan onkin vapaapäivien tarkoitus. Käveltyä tuli aamusta iltaan ja samalla tuli nähtyä paljon ja koettua monia ihania hetkiä ja tunnelmia, joista ammentaa energiaa loppuvuoteen.

Helsinki-Vantaa auringonnousun aikaan.  ’Kotikatu’ nizzassa.
 Ihana suihkujen valloittama Promenade de Paillon.  Ja aukea yöllä…    Valopalloja…Meri <3 Knok, knok… Näistä minä niin tykkään 🙂  Markkinoilla.Kaupunki täynnä kauniita taloja.Lohikäärme  taivaalla.      Veneitä.   Rantoja.    Ja kukkia… Tietenkin <3 Ihana kaupunki, ihania ihmisiä ja ihania kohtaamisia, mihin ikinä menitkin <3

 

Ihana, rakas Lontoo

Tämä työntäyteinen kesä on kulunut pitkälti työhuoneella ahkeroidessa, mutta onhan väliin mahtunut muutama kiva kesäinen myyntitapahtuma ja onhan sitä välillä vähän hengähdettykin. 🙂

 Jo ennen juhannusta tuli vietettyä 5 tehokasta, pitkää, tapahtumarikasta, nautinnolista, puheensorinaista ja yksinkertaisesti vaan ihanaa päivää Lontoossa. Päivät pitivät sisällään valtavasti kävelyä, hyvää ruokaa, niin ravintoloissa kuin ruokatorilla nautittuna sekä shoppailua kaupoissa ja markkinoilla ja tulihan sitä myös Tate Modernissa käytyä, niin ja kanaaliristeilyllä… Ja paljon muuta <3

   

  

  

  

  

  

  

  

                   

Lomaa ja Euroviisuja Espanjassa

Loma on hyvässä vauhdissa ja itseasiassa jo loppupuolella, puolitoista viikkoa enää jäljellä. Viikot Espanjassa on kuluneet nopeasti ihanasta lämmöstä nauttien, lukien, kävellen ja tietysti myös ihan vaan laiskotellen mitään tekemättä. Pieni, neljän päivän matka tuli tehtyä Nerjaan, meille uusiin maisemiin. Tuosta myöhemmin lisää.

nerja_2010

Euroviisuja on tullut katseltua. Ensimmäinen semifinaali Espanjan telkkarista ja koska toinen ei ohjelmistoon täällä kuulunut, niin satelliitin kautta olisikohan ollut Hollannin tai kenties Belgian telkkarista. eurovision_2010Mitään ei ymmärtänyt puheesta, mutta oleellinen selvisi, eli kappaleet tuli kuultua ja jatkoon pääsijät selvisi. Kummastakaan semifinaalista ei jatkoon omia suosikkeja juuri päässyt, iloitsin kyllä ekasta semifinaalista Islannin ja toisesta suosikkienkin joukkoon laskettavan Kyproksen jatkoon pääsystä. Suuri yllätys oli Ruotsin tippuminen, olin lähes varma sen voitosta!!!!! No onneksi huomisessa finaalissa on automaattisesti Espanja ja Saksa edellä mainittujen kavereina, niin riittää kannatettavaa. 🙂

Mukavaa, toivottavasti aurinkoista, viikonloppua toivottelen kaikille täältä kuumasta Espanjasta käsin.

Kukkuuu…

Ei ihan vielä käki kuku, mutta minä kylläkin, pitkästä aikaa kun täällä olen!

Kevät on mennyt kuin siivillä ja viime viikonloppuna oli viimeinen kevään työkeikka. Nyt olen koittanut muutaman päivän totutelle lomatunnelmaan ja hassua kyllä olen viihtynyt innokkaasti ompelukoneen äärellä laukkuja ommellen! No, itseasiassa ajattelin, että lomalla on kiva olla itsellä uudet laukut. Koska kyseessä on muutama uusi malli-idea, niin tuleehan samalla  koekäytettyä tuotteita ja sitten loman jälkeen tiedän toimiiko vai ei – käsityöläinen on kai aina käsityöläinen. 🙂

Tänään tuli poikettua pikaisesti Naantalissa ja siellä tuli bongattua tämä.

puu

Hauska huomata, että luonnollekin annetaan tilaa ja ihminen sopeutuu sen mukana – aitaan reikä siihen kohti missä puu kasvaa. 🙂

Nyt pitänee keskittyä noihin Euroviisujen esikatseluvideoihin. Oikein mukavaa ja iloista vappua kaikille. Minä lomailen ja suuntaan sunnuntaina Espanjaan.

Lomailua

Joulua edeltäneen pitkän työrupeaman jälkeen hyppäsimme koneeseen aaton aattona ja suuntasimme kohti Espanjaa ja meille jo lähes toiseksi kodiksi tullutta Torremolinosta. Pitkä sadejakso ja sateiset sääennusteet ei meitä sateesta tykkääviä yhtään pelottanut tai harmittanut, kunhan päästiin lunta ja pakkasta pakoon. Sateita saatiin, välillä tosi koviakin ukkosen kera, mutta pääasiassa nuo osui öihin ja varhaiseen aamuun ja loppujen lopuksi matkamme aikana sateenvarjoa tuli tarvittua vain muutaman kerran ja mukavia aurinkoisia päiviä, jolloin oli kiva suunnata pitkille kävelyretkille, oli tarjolla. Espanjassa oli kyllä valtavia tulvia ja oli suorastaan hurjaa katsella telkkarista ihmisten koteja, kun vettä oli pahimmillaan ollut 1.5 metriä sisällä ja mutakerros oli veden mentyä vallannut kodit.

Meidän kävelyretkillä ei tulvista ollut tietoa ja maisema näytti mm. tältä.

benalmadena

Markkinapäivänä oli se sateenvarjokin tarpeen. Tässä kuvaa kaupungintalon edustan joulukoristeista.

joulua

”Kattoterassillekin” oli käyttöä. 😉

kattoterassilla

Etelän yöt on ihania ja puiston koristeet ja suihkulähteet on pimeydessä hienon näköisiä. Päiväsaikaan näistä tulee helposti käveltyä ohi niitä kummemmin noteeraamatta.

joulukuusi

suihkulahde2

Auringonlaskun aikaan taivas on uskomattoman hienon, koko ajan muuttuvan väriloiston vallassa ja sitä jaksaa ihailla vaikka kuinka kauan.

yomaisema

auringonlasku

Joulu ja uusi vuosi tuli vietettyä mukavan rauhallisissa ja rennoissa tunnelmissa ja kuten niin usein, ainut ikävä asia oli se, että loma loppuu aivan turhan nopeasti.

Toista päivää ollaan nyt kotona ja edelleen on kyllä sellainen pieni shokki päällä, kun ei voikkaan ottaa kahvimukia ja kirjaa ja suunnata pihalle auringon hemmoteltavaksi. Nyt on vain tyydyttävä takkatuleen ja koitettava nauttia sen lämmöstä. Ensiviikolla olisi tarkoitus aloitella työt tältä vuodelta ja siten myös pikku hiljaa sopeutuminen arkeen.

Vielä, kun espanjaa kunnolla osaisi…

Onkohan silloin kotiutunut lomapaikkaansa liiankin hyvin, kun paikalliset alkaa vähän väliä rupatella leppoisasti, pysäyttää autonsa keskelle tietä kysyäkseen ajo-ohjeita ties mihin ja vanhemmat rouvat tulevat täydellä juna-asemalla pyytämään apua lippuautomaatin kanssa? Minähän autan aina mielelläni jos vain suinkin osaan ja pystyn, mutta moni on tuntunut hämmästyvän suuresti, kun en ollutkaan paikallinen ja espanjan kielitaitoni ei riitä rupatteluun. No olenpa ainakin saanut uutta pontta taas kielen opiskeluun ja tiukasti päätän, että sekin päivä vielä tulee, kun pystyn iloisesti rupattelemaan takaisin. 🙂

Tänään Carihuela on täyttynyt autoista, ihmisistä, järjestystä ylläpitävistä poliiseista ja torvien jatkuvasta soitosta. Ja mikäpä tämän on saanut aikaan? No ilmainen ruoka ja ilmainen olut tietenkin! Torremolinoksen kaupunki tarjoaa tänään paikallisille ja turisteille rantakadulla noita ”herkkuja” ja voitte vain kuvitella, millaiset jonot noihin jakelupisteisiin on.

Vaikka paikan päällä kävimme, niin emme kuitenkaan juhlimaan jääneet, sillä nyt on tullut meidän aika sanoa gracias y adios! Me suuntaamme nyt kohti Suomea ja palaamme tänne taas toivottavasti viimeistään vuoden kuluttua. 🙂

Eilen oli aivan ihana päivä

No ihan kun lomalla ei jokainen päivä olisi ihana, mutta nyt oli poikkeuksellista, säästä johtuen. Säätiedotuksessa oli luvattu pilvistä ja mahdollisia sadekuuroja. Tuohan tarkoitti meille ihanaa huilauspäivää auringonpaahteelta  ja niinpä päätimme suunnata kunnon pitkälle kävelyreissulle. Lähtiessä aurinko paistoi vielä ja napsin muutamia kukkakuvia.

a_pun_kukat

Tätä kukkaahan olen ihaillut jo monessa paikassa ja yleensä se on violettiin menevä, mutta tällä kertaa osui kohdalle ihan punaistakin, joka toisessa päässä vaihtui pinkkiin. Oli vaan melko korkealla, joten oli hankala kuvata varpailla seisten, kännykällä kurkottaen.

a_kukkakatu

Tätä valkoisena ja pinkinpunaisena kukkivien puiden varjostamaa tietä oli kiva kävellä.

Pikku hiljaa kävelyn edetessä tuuli yltyi ja ensimmäiset vesipisarat tipahteli maahan. Olo oli kuin pikkutytöllä, teki mieli levittää kädet, nostaa kasvot ylös ja nauttia vaan sateesta. Olimme kuitenkin päättäneet mennä paikalliseen kasvisravintolaan syömään ja ihan litimärkänä tuo tuskin olisi ollut kovin kivaa. Niinpä suuntasimme kohti keskustaa, poiketen aina välillä kauppoihin odotellen hieman kuivempaa hetkeä jatkaa matkaa.

Tätä ravintolaa (Espiga) voin lämpimästi suositella. Herkullista ruokaa, erittäin siisti ja ystävällistä palvelua. Auttava espanjankielen taito on tosin hyvä omata, sillä henkilökunta ei osaa englantia kuin muutaman sanan ja ruokalistakin on espanjaksi.

Herkullisen ruokailun jälkeen sade olikin taas loppunut ja kävelimme kotia kohti. Päätimme jatkaa kävelyä kuitenkin vielä toiseen eli Benalmadenan suuntaan. Olimme takaisin kotona vasta illalla seitsemän maissa ja minä olin niin uupunut, että torkahdin lähes samantien puoleksi tunniksi. Olipa muuten ihana ottaa ”päikkärit”, näitä tulee otettua älyttömän harvoin.

Kun nousin ylös, katsahdin kelloa ja päätin, että on juuri sopiva aika tehdä lettutaikina ja paistaa muutama lettu iltapalaksi. Letut saivat täytteekseen hilloa, tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa. Siis kertakaikkiaan täydellinen lopetus ihanalle päivälle.

lettu

Granada

Meillä on ollut tapana käydä täällä Espanjassa aina pienellä lomalla lomalta. (Silloin kun ollaan pitkällä lomalla.) Minun suosikkini on ollut Sevilla, mutta nyt taisi sillekin löytyä vastus. Minä olin jotenkin vastenhakoinen koko Granadan suhteen, mutta niin kuin hyvin hyvin usein, tälläkin kertaa ennakkoluulot romuttui täysin ja taisinpa jopa menettää osan sydäntäni tuolle kaupungille.

Koska Granada oli etukäteen täysin tuntematon, oli majapaikan valinta melkoisen vaikeaa. Kaupungin hahmottaminen kartalta oli hankalaa, mutta netistä saatujen tietojen perusteella valittiin tietty alue, jolta majoitusta etsittiin. Hotelli oli vaihtoehto, mutta viime tingassa paikaksi valikoitui asunto Bib-Rambla aukion laidalta. Etukäteen oli katsottu reitti juna-asemalta asunnolle ja uskomatonta kyllä paikka löytyi samantien, ilman eksymistä, vaikka ihasteltavaa ja ”huomionviejää” tuollakin matkalla riitti jo yllin kyllin. Asunnon valinta oli osunut oikeaan ja sijainti oli suorastaan loistava ja keskellä kaikkea. Vanha kunnostettu talo korkeine huoneineen ja näkymineen aukiolle ja lumisille vuorille, takasi viihtyvyyden.

a_granada_2

Entä sitten itse kaupunki?!? No, kaupungista löytyy paljon, suorastaan uskomattoman paljon, vihreyttä. Lumiset vuoret kaupungin yllä sai tällaisen lumen vihaajankin huokaisemaan ihastuksesta. Minä, joka rakastan vettä ja ahdistun kun vettä ei ole lähellä, huomasin, että sellainenkin kaupunki, jonka joki on vain pieni vesinoro betonialtaassa, voi olla ”happirikas”. Kadut oli puhtaat ja puistot hyvin hoidettu. Keskellä viikkoakin tämä opiskelijakaupunki oli ihanan vireä, samalla rento ja varmasti jokainen löytää tästä kaupungista sen osan jossa viihtyy. Neljä päivää oli kertakaikkiaan liian vähän edes ajatella käyvänsä paikallisissa nähtävyyksissä, sillä pelkkä kaupunki tarjosi niin paljon kuljettavaa ja ihmeteltävää. Me kuljemme jalan, emme siis taxilla tai bussilla ja tosi monta kertaa huomasimme kulkevamme paikoissa, joissa ei juuri muita näkynyt ja välillä oli vaikea uskoa, että todellakin olimme suurehkon kaupungin keskustan tuntumassa. Kävely suositun nähtävyyden juurella, keskellä metsää, eikä ketään missään, oli melko uskomaton fiilis sekin. Portilla olikin sitten busseja ja ihmisiä valtava määrä. Me jatkoimme matkaa ja jätimme tuonkin nähtävyyden tulevien kertojen käynnin kohteeksi.

a_granada_6

a_granada_4

a_granada_1

Kauppoja kaupungista löytyi valtavat määrät ja useammaltakin ”ostosalueelta”. Eipä sellaista kadunpätkää tainnut olla, jossa ei muutama pikkuliike olisi ollut. Näin kasvissyöjänä täällä Espanjassa on ulkona syöminen välillä hankalaa, kun kasvisravintoloita on harvassa ja tarjolla oleva kasvisruoka on salaattia tai pizzaa. Nyt olimme jo etukäteen katsastaneet, että Granadasta löytyy El Piano niminen paikka, josta saa ostaa mukaan tai syödä paikanpäällä kasvisruokaa ja tuotteita joka lähtöön. Paikan löytäminen oli hieman hankalaa, mutta etsiminen oli vaivansa väärti. Ostimme ruoat mukaan ja asunnolla avasimme ostoksemme ja jo pelkkä tuoksu oli uskomaton.Niin tuli syötyä parasta ruokaa, mitä koskaan muistan ravintolasta saaneeni!! Tuollaisen paikan kun kotinsa lähelle saisi, niin ai että! Muutenkin näytti ohi kulkiessa siltä, että useammassakin ravintolassa oli erillinen kasvisruokalista, joten vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla, mikäli ruokailun tarvetta olisi ollut.

a_granada_8

a_granada_7

Niin kuin varmasti joka kaupungissa oli Granadassakin talojen seinät töhryjä täynnä. Mutta silloin, kun graffitit on tehty huolella ja ajan kanssa, ihan luvallisestikin, on jälki sellaista taidetta, jota katselee mielellään katuja kulkiessaan. Sevillassa on joenvarrella muurit maalattu upeasti ja niitä olen aiemmin ihastellut ja kuvaillut. Granadassa oli kokonaisia taloja maalattu kauniilla kuvilla, samoin ravintoloiden ja kauppojen julkisivuja. Hauska oli myös kahvio/konditorio, jonka metalliset ikkunaluukut oli maalattu – eipä jäänyt epäselväksi, mitä siellä luukkujen takana oli tarjolla. Alla on muutama esimerkki töistä, lisää löytyy täältä.

a_granada_11

a_granada_31

a_granada_41

a_granada_51

Kuten varmaan huomaa, niin oikeasti tykästyin kaupunkiin tosi paljon ja tulemme tuolla varmasti vierailemaan monta kertaa uudestaankin. Lisää kuvia Granadasta.

Uusi tuttavuus

Granadassa ollaan oltu nyt kaksi päivää ja tämä kaupunki on kyllä saanut valloitettua taas kaksi ihmistä ystäväkseen. Täältä buukkaamamme asunto on ihana ja loistavalla paikalla. Langaton netti toimii paksujen kiviseinien vuoksi takkuillen, joten täällä netissä ei ole juuri käyty, eikä aina edes päästy kun on yritetty.

kapea_katu

Nyt lähdetään taas ihmettelemään ja ihastelemaan kaupunkia. Lisää Granadasta kirjoittelen kuvien kera varmasti viikonloppuna, jos tuolla Torren suunnalla netti taas toimisi vähän paremmin. Kameraa ei tullut mukaan, vaan ollaan oltu ihan kännyköiden varassa, mutta täytyy sanoa, että kuvattavaa olisi ihan mielettömästi ja kuvattu onkin kahden kännyn voimin.

Mukavaa päivänjatkoa!

Sunnuntai

Jaana kyseli tuon edellisen kirjoitukseni kommentissa paikallisesta käsityöstä ja kuin tilauksesta, sitä oli tarjolla tänään Torremolinoksen keskustassa. Me suuntasimme aamulla kohti keskustaa ja tapahtumaa, johon oli kokoontunut nyplääjiä ympäri Espanjaa. Valtaisa oli kiinnostus ja nypläystarvikkeita oikein jonotettiin myyntikojuilla. Eri paikkakuntien edustajat pitivät työnäytöstä aina omassa kojussaan ja kiva oli huomata, että nypläys ei ole vain vanhojen naisten hallussa, vaan paikalla oli kaiken ikäisiä ihmisiä, muutama ihan pikkutyttö ja muutama mieskin joukossa.

nyplays_anne

Tuolta jatkoimme sitten kohti rantakatua ja etsimme jälleen uuden reitin kulkea ja kiva reitti olikin. Matkalla tuli bongattua taas tietenkin ihania kasveja ja perhosiakin.

a_otto

a_pinkit_kukat

a_perhonen

Näitä vaaleanpunaisena kukkivia puita/pensaita jaksan sitten aina ihastella.

a_pinkit_puut

pinkki_kukka

Tänään oli myös kävelytapahtuma, jolla kerätään rahaa hyvään tarkoitukseen. Vihertäviä paitoja oli katukuvassa paljon, eli osanottajia vaikutti olevan taas hyvin liikkeellä.

kavely_2009

Nyt alkaa olla sunnuntai pulkassa ja aika mennä nukkumaan, sillä aamulla on edessä aikainen herätys ja ihan uudet seikkailut. Hyvää yötä kaikille!